Taloasiat kuntoon kertalaakista

Omakotitalosta huolehtiminen on jokaisen asukkaan asia. On hyvä pysyä kartalla siitä, mitä huoltotoimia talo kulloinkin kaipaa, milloin esimerkiksi rännit on viimeksi puhdistettu ja milloin putkiremontti on tehty. Kun talo voi hyvin, myös sen asukkaat voivat hyvin.

 Yksi tapa pitää huoli siitä, että jokainen asukas on kartalla talon kunnosta on talokirja. Talokirja on kansio fyysisesti tai pilvipalvelussa kaikille asukkaille jaettuna. Kirjaan kootaan kaikki info päivitettynä ja täsmällisesti, esimerkiksi viimeisimmät huoltotoimet, tieto esimerkiksi käytetyistä materiaaleista tai huomiot huoltotarpeista. Kirjasta on siten helppo tarkistaa, milloin esimerkiksi kaadettava puu on ensimmäisen kerran ollut häiriöksi talolle tai tontille.

Lähdetään suurimmasta kokonaisuudesta eli koko keittiön remontoinnista lattiasta kattoon. Tällaisen remontin hinta voi helposti nousta 10000 - 15000 euroon. Halpaa se ei ole mutta työtäkin riittää, koska yleensä työt alkavat vanhojen kaappien, laitteiden, kattojen ja lattioiden purkamisella. Nämä työt on ehkä parempi jättää ammattilaisten tehtäväksi. Vanhat tavarat pitää myös kuljettaa pois ennen uusien paikalle asennusta. Pohjatyöt vaativat myös aikaa ja pintojen, lattioiden sekä muiden tasoitus täytyy tehdä ennen uusien pintojen asennusta. Tällä vaihtoehdolla kuitenkin saat kaiken kerralla kuntoon.

Image

Kilpailutus on helppo ja vaivaton tapa taata talolle parhaat huoltajat. Ota selvää alueesi toimijoista ja pyydä heidät tekemään tarjouskäynti kotonasi. Kun olet saanut useamman tarjouksen eri yrityksistä, voit valita sinulle parhaan diilin: jos etsit nopeinta, edullisinta tai koulutetuinta toimijaa, on kilpailutus hyvä idea löytää paras tekijä.

Ennen kilpailutusta on hyvä tutustua etukäteen toimijayrityksiin ja tutustua heihin tarkemmin. Esimerkiksi rakenteellista tuentaa tarjoava geobear kertoo nettisivuilaan laajasti palveluistaan: sivustolta löytyy hintatietojen lisäksi runsaasti muuta tietoa rakenteellisesta tuennasta, josta voit oppia itsekin paljon ennen työn aloitusta. Kun olet tutustunut toimenpiteeseen itse ja kerryttänyt omaa tietämystäsi, on esimerkiksi työprosessin kulun ymmärtäminen helpompaa kuin aivan untuvikkona. Samalla opit prosessin edetessä ymmärtämään paremmin taloasi ja sen tarpeita.

On siis tärkeää pitää huolta omasta talosta ja sen kunnosta. Talokirja on paikallaan myös esimerkiksi suvun yhteiselle mökille: kun käyttäjiä on monia tai rakennus on yhteiskäytössä, tulee tieto olla helposti saatavilla esimerkiksi hätätilanteiden varalta.